Orastavaa integraatiota

Tykästymistä hissukseen. Kirkuviin papukaijoihin, kyräileviin ihmisiin, savun tuoksuun, liian nopeasti mädäntyviin hedelmiin, räikeään aurinkoon, lempeään tuuleen, palmujen havinaan, mysteerilintuihin, gekkoihin, koirien haukuntaan, iltapäivän valoon, joka valaisee ympäröivät vuoret. Gallo pintoonkin, miksei. Dale, pues.

Matagalpa alhaalla, Napoleón Baldelomar koululta katsottuna

Tällä viikolla olen jo muun muassa:

- leikannut lähes tuhat arkkia paperia lasten piirustuskilpailua varten

- hikoillut ja harkinnut kerran käyttäväni pitkähihaista paitaa

- vienyt kuuteen kouluun roskakatokset roskapönttöineen kierrätystä varten

- sietänyt mitä luovempia huuteluita kadulla

- syönyt sunnuntaisoppaa ja kakkua kollegoiden synttärilounaalla

- valvonut taimitarhoja (sosiologin ydinosaamista)

- pelannut biljdardia nicaragualaisittain

- tuskastunut kovin epämääräiseen systeemiin kännykkälataamisessa

- sanonut vahingossa "dale" "valen" sijaan

- saanut hankittua verhot, vadin ja ison juomavesipöntön kotiin

Hankkeen rehtorikokouksessa jaettiin opetusmateriaalia koulujen kirjastoihin

Taimitarha

H niinku hankehallinto

La casa

Operaatio katto vapaaehtoistyöntekijän pään päälle on tullut päätökseensä. Löysimme nimittäin lauantaina mukavan asunnon viiden minuutin kävelymatkan päästä töistä (tai asunto löytyi jo maanantaina, mutta säätöön menikin se melkein viikko). 

Sisäänkäynti taiteen vierestä

Asuntona toimii huone, jonka yhdessä nurkassa on keittokomero. Kylppärikin löytyy ja suihkusta on todistettavasti ainakin kerran tullut myös lämmintä vettä, sähkökatkoja on toistaiseksi ollut vain yksi, ja nettikin on. Ulkopuolelta löytyy terassi, joka on vain meidän käytössämme. Lisäksi on puutarha, jossa kasvaa mm. kaikenlaisia kukkia ja lime- ja mangopuita. Löytyy sieltä pieni uima-allaskin, mutta vesi muistuttaa enemmän laihaa hernaria kuin vettä.

Alakerran patio

Tuolla ylhäällä asumme

Terdelle plussat kiikkustuoleista

El jardin

Yli parin viikon hostellielämän jälkeen olikin jo ihanaa saada ”oma sänky” ja etenkin jääkaappi - ei tarvitse koko aikaa syödä ravintoloissa. Hieman säätöä asunnon löytämisessä oli ja siihen liittyi epämääräisiä koordinaatteja, Managuassa lakkoilevia eläkeläisiä, tiesulkuja ja liian monta puhelinsoittoa. Lopulta kuitenkin kaikki hoitui, kuten täällä yleensä tuntuu tuppaavan tekemään (viikon jälkeen on jo täysin pätevöitynyt tekemään yleistyksiä). Lauantain käytimmekin ostellen kattiloita ja ruokaa kaapin täytteeksi. Kotona meidän lisäksemme asuu muutamia öttiäisiä ja pari gekkoa, iltapäivisin on kuuma ja illalla heinäsirkat sirittävät ikkunan alla. Arki meinaa ottaa jo otettaan. Poco a poco, hiljalleen.

Vamonos!

Yksi etvo-vapaaehtoinen, 13,5 kiloa painava  ja 70 litrainen rinkka sisältäen puoli elämää tai ainakin puolelle vuodelle enemmän ja vähemmän tarpeellista materiaa (kuten juustohöylä), pari nyssäkkää ja yksi puoliso ovat saapuneet vihdoin päämääräänsä: Matagalpan vuoristokaupunkiin Nicaraguaan.

Taustalla on pitkä lähdön odotus (joka tuli kuitenkin liian aikaisin), monta täytettyä lomaketta,  pari koulutusta, monta ruksittua kohtaa tehtävää-listalta ja lähes 70 tuntia istumista erinäisissä kulkuneuvoissa. Emme siis suunnanneet suoraan Matagalpaan Helsingistä, vaan lensimme Lontoon ja Bostonin kautta ukkosmyrskyjen ja tornadojen yli Guatemalaan, josta saavuimme Hondurasin kautta lopulta viime sunnuntaina Matagalpaan. Matkasta saatte lukea erillisestä kirjoituksesta, työt ensiksi.

Pitkän aikaa kytenyt haave vapaaehtoisuudesta latinalaisessa amerikassa konkretisoitui tiistaina aamulla astellessani Movimiento Comunal Nicaragüense -kansalaisjärjestön ovesta sisään. Ensimmäisenä vapaaehtoisen haasteena oli ensin löytää se ovi: Matagalpassa ei meinaan harrasteta lainkaan osoitteita, ainakaan itselle tututussa muodossa (esim. tien nimi ja talon numero). Osoite ilmoitetaan muodossa ”pankilta kolme korttelia itään, josta puoli korttelia pohjoiseen”, jos näinkään selkeästi. Tämä aiheuttaa hieman haasteita aluksi, kun ei tiedä, missä nämä maamerkit sijaitsevat, joiden mukaan tulisi suunnistaa.

Työskentelen siis puoli vuotta, huhtikuulta lokakuun puoliväliin, Movimiento Comunal Nicaragüense -nimisessä kansalaisjärjestössä, Oulu-Matagalpa-ystävyysseuran ja ulkoministeriön rahoittamassa Ympäristöämme suojelevat nuoret -kehitysyhteistyöhankkeessa (Jóvenes Protegiendo Nuestro Medio Ambiente). Lisäksi työskentelen myös pari päivää kuukaudessa Las Hormiguitas -lastenkeskuksessa, jonka kanssa Oulu-Matagalpa-seuralla on kummilapsihanke. Lisäksi osallistun myös laajemmin Movimiento Comunalin toimintaan, mm. naisryhmien kokousten järjestämiseen ja seksuaali- ja terveyskasvatusohjelmaan.

Motiiveina omalla kohdalla lähtöön vapaaehtoistyöntekijäksi oli perinteisen maailmanparannusinnon lisäksi muun muassa halu kehittää omaa ammatillista osaamista, tehdä ja nähdä kehitysyhteistyötä käytännössä, halu hypätä vielä oman elämäni oravanpyörästä hetkeksi, kokea ja nähdä, ylipäätään kiinnostus maailmaa ja sen eri kulttuureita kohtaan ja lisäksi testaaminen, miten espanjalla pärjää työkielenä. Täällä ei meinaan muita kieliä puhuta, ei sitten millään.

Tervetuloa puolen vuoden virtuaalimatkalle mukavuusalueen ulkopuolelle, kommentit ovat erittäin tervetulleita!